lauantai 15. kesäkuuta 2013

Miittikynnetkö?

En tiedä onko kovin lupaavaa jos kynnet tulee valmiiksi vähän ennen kahta yöllä.. Epäilen vähän että yön aikana saattavat ottaa osumaa.. saa nähdä. Ois kiva jos kestäis, on nimittäin päivän toiset kynnet.. ekat meni ihan pieleen. Tai aamulla tehty pohja oli ihan ok mutta illalla sählätty koristeluyritys.. plääh. pitihän se arvata ettei tänään vesimarmorointi onnistu. Tai siis eilen. Pahus vie kun en ees muistanu kuvaa ottaa tuosta epäonnistumisesta. Oli siinä pari ihan nättiäkin.
No uus yritys.. hirveen selkeää suunnitelmaa ei kyllä ollu, pyörittelin lakkoja kädessä ens alkuun. A-englandin Briar rose valikoitui nopean kuivumisajan ja hyvän peittävyyden perusteella pohjalle. Testaamaton Color Club Fame & Fortune tuntui sointuvan edellisen seuraksi niin nappasin sen ja mustan lakan vielä lisäksi. Vinomaniin päädyin, suhteellisen helppo, ja mustan lakan ansiosta briar roseakaan ei tarvittu kuin se yksi kerros. Musta lakka (technic) siis kärkiin cc:n kanssa. Dotting toolilla pari pilkkuriviä a-englandin rosebowerilla ja technicillä. Noista kuvista näkyykin vähän paremmin tuo Briar rose, joka oli osana liukua aiemmin. Ihana tämäkin! Color clubin pohja on todella herkullisen värinen ja lastut välkkyy aika lailla sateenkaaren väreissä. Hiukan hankala saada lastut tasaisesti mutta osasyynä ehkä se että niitä tuli niin pienelle alueelle.
Kelvannee, hemppistä mutta rokahtavaa, itseäni lopputulos ainakin miellyttää vaikkei ihan symmetriset olekaan, dotting toolin käyttö vasurilla hakusessa. Tai no on se oikeallakin jos totta puhutaan :D Treeniä treeniä. No mutta.. ehkä näillä kynsimiittiin kehtaa lähteä? :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida!