torstai 27. kesäkuuta 2013

Toisenlainen haaste



Misify esitti blogissaan kiinnostavia kysymyksiä ja haastoi muutkin kynsibloggaajat pohtimaan suhtautumistaan tähän harrastukseen. Eli kysymykset olivat seuraavat:

Miten suhtaudutte kynsilakkojen määrään/harrastukseen menneeseen rahaan?
Kuinka kynsilakoista luopuminen: helppoa vai vaikeaa? 
Entäs myönnättekö nauttivanne kynsillä saadusta huomiosta? 


Raha on yleisestikin ottaen mulle stressaava aihe. Yritän siis aika tarkkaan pitää huolta siitä ettei se lopu kesken, ja tästä johtuen yleensä olen pohtinut hankintoja melko kauan. Suurin osa lakoistani onkin siis kirpputorihankintoja ja halpismerkkejä, näitä ns. hienompia merkkejä olen uutena ostanut muistaakseni vain 7 kappaletta, ja nekin kaikki alennuksessa. Kymmenen euron hinta alkaa lakkapullosta olla jo aika niillä rajoilla että raaskinko ostaa, useimmiten en. Toisekseen arvokkaamman kynsilakan käyttö on mulle välillä vaikeaa, ettei se vaan lopu :D Vaikka käytettäväksihän ne on tarkoitettu..
Kynsilakkojen määrä taas on kasvanut aika hurjaksi jo, varsinkin kun ottaa huomioon sen että harrastusta on kestänyt vasta noin 4 kuukautta. Melkein 170 pulloa niitä on. Yhtäkään lakkapulloa en ole tyhjäksi saanut, enkä tiedä moniko lakoista on vielä testaamatta. Aika moni, käyttöasteestakaan sitä ei voi päätellä kun tosiaan on sitä kirpparitavaraa. Onneksi aika iso osa kirppiksiltä löydetyistä on ollut hinnaltaan luokkaa 20 senttiä - 2 euroa.. :D Aika kova hinta tulisi silti varmaan. En ala laskemaan.. :P
On se silti ihan kiva kun on valinnanvaraa. Ja nyt kun jonkun verran olen harjoitellut pikkutarkempia koristeluja lakoilla, niin niitä värejäkin tarvitsee useampia yhteen lakkaukseen. Ja muutenkin, johonkin tarvitaan mattaa, toiseen hiekkaa, lastulakoista ja muista kimalluksista puhumattakaan. Ja tohon mun lukuun sisältyy myös alus-ja päällyslakat.
Ja kyllä mä lasken kynsilakkaharrastuksen myös keräilyharrastukseksi omalta osaltaan.

Jokunen lakka on tullut myytyä tai vaihdettua. Vähän enemmän pitäisi silti sitä puolta harjoitella.. Vähän vaan hankalaa silti vaikka haluaisikin joistain luopua.. Facebookin kirppisryhmissä olen pari kertaa jotain myynyt, mutta suurin osa noista pois joutavista on halpismerkkejä jotka eivät välttämättä houkuttele kovin monia, yleensä tuolla menee juuri ne hienommat merkkilakat paremmin.. Pitää varmaan pistää blogissa kierrätysarvontaa pystyyn :D

Ja totta vie nautin kynsillä saadusta huomiosta :D Mukavaahan se on jos kynnet huomataan, varsinkin jos niihin on käyttänyt aikaa :) Eniten huomiota ovat tähän mennessä herättäneet jääkiekon mm-kisojen finaaliviikonloppuna kynsillä olleet suomenliput, aika monta kommenttia sain töissä :)
Ja itsekin niitä onnistuneita kynsiä on aina mukava tuijotella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida!