maanantai 7. huhtikuuta 2014

Testi: Sally Hansen Cuticle Eraser + Balm

Kerroin edellisessä postauksessa ostaneeni tämmöisen tuotteen, ja kommentteihin tulikin pieni toive kertoa eteenpäin miltä vaikuttaa kun olen ehtinyt testaamaan! No, mikäpä siinä, otinkin tämän homman heti hoitaakseni. :) Eli Sally Hansen Cuticle Eraser + Balm pääsi heti tositoimiin.


Lähtötilanne ei nyt mikään hirveä katastrofi ollut, mutta pari hankalaa kohtaa löytyi. Kaikki vasemmassa kädessä, peukalo oikeastaan ärsyttävin tapaus. Tuo kynnen tyven kaari ensinnäkin: oikeassa kädessä sama kohta kaartuu toiseen suuntaan, eli samoin kuin muissa sormissa. Hankala lakattava, eikä symmetriasta tietoakaan, oikean peukalon kynsipeti on reilusti pidempi tuosta muotoerosta johtuen. Lakkaamista rajoittaa muutenkin, esimerkiksi ruffian näyttää tuossa aika typerältä.


Tuossahan tuota näkyy, vähän on rasittava. Toinen ongelma peukalossa on kynnen alla. Tätä ei ole oikein voinut ihan lyhyeksi leikata, kun iho on kasvanut siihen kiinni hurjan pitkältä matkalta. Tai toisinpäin. Tätäkin aluetta koitin siis tällä voiteella sekä kynsinauhantyöntimellä hoitaa.


Jonkunlaista edistystä on kyllä havaittavissa. Hirveästä väkivaltaa ei tietenkään viitsi käyttää, hiljaa hyvä tulee.. Hiukan matkaa sain tuota kiinnikasvanutta ihoa alaspäin. Vähän huonosti kuvassa näkyy mutta kuitenkin. Tuo kynnen tyvessä tapahtunut muutos on selkeämpi, se on lähestulkoon suora! Huomattavasti miellyttävämpi näky. Samoin tuolla sivuilla on aika paljon pehmoisemman näköistä iho.

Laitetaan vielä vertailun vuoksi kuva oikean peukalonkynnen muodosta. Vaikka omituisen muotoinen tuokin silti on.. :D



Mites sitten muut näpit? Keskisormessa oli vähän ylikasvaneet kynsinauhat, samoin pikkurillissä.


Vähän kyllä huvittaa, jälkeen-kuva näyttää tässä tapauksessa olevan kuivemmista käpälistä otettu.. Taisin pestä käsiä operaation jälkeen turhankin pitkään. :D


Ihan hyvin sain pehmitettyä kyllä muutkin kynsinauhat. Eikä nämä näpit enää ihan noin kuivilta näytä. Kyllähän ne näpit nyt aina vähän kuivahtaa kun lakkojen vaihdon jälkeen ennen rasvailurupeamaa näytän käsille ties mitä kuorintavoiteita, saippuoita ja kynsiharjoja... Ja tosiaan tottakai nämä aineet pitää pestä kunnolla pois käsistä.

Ihan on miellyttävä tuote. Saatoin näin ekalla testauksella ottaa hitusen liikaa voidetta kynsille, parikymmentä minuuttia varmaan hieroin tätä kynsinauhoihin ja aika paljon sitä tuntui jäävän imeytymättä. Mutta tosiaan kyllä tepsi ihan hyvin. Pakkaus kehottaa hieromaan pienen määrän voidetta kynsinauhoille, niin kauan että tuote imeytyy kokonaan, ja käyttämään kynsinauhantyönnintä tarvittaessa.Suositus olisi myös käyttää tuotetta päivittäin, parhaiden tulosten aikaansaamiseksi.. Enpä taida lakkoja ihan joka päivä vaihtaa, läträilen välipäivät muilla rasvoilla ja öljyillä. Eipä tuohon joka päivä yli puolta tuntia viitsisikään uhrata.. :D Mutta kyllä tämä käytettyä tulee, jos vaikka sen kerran tai pari viikossa. Eiköhän eroa ala näkymään vielä enemmän kun on useampaan otteeseen tätä käyttänyt, ihan hyvältä näyttää alku. :)

2 kommenttia:

Saa kommentoida!